Kristuksen armo vapauttaa

Jumalan rakkauden vapauttava voima

On olemassa hetkiä, jolloin ihminen pysähtyy ja kysyy: ”Riitänkö Jumalalle?” Monet meistä tuntevat syyllisyyttä, riittämättömyyttä ja pelkoa siitä, että emme ole tarpeeksi hyviä—että meidän täytyisi ansaita Jumalan hyväksyntä. Tämä ajatus kulkee ihmisten mielissä, ja paholainen ruokkii sitä kuiskauksillaan: ”Olet liian syntinen. Et kelpaa. Jumala on pettynyt sinuun.”

Mutta Raamattu kertoo toisenlaisen tarinan. Se kertoo Jumalasta, joka ei ole lakihenkinen tuomari, vaan rakkaudellinen Isä, joka kutsuu meidät läheiseen suhteeseen kanssaan. Se kertoo Kristuksesta, joka ei tullut maailmaan osoittamaan syyttävää sormea, vaan vapauttamaan meidät kahleista—ei vain synnin kahleista, vaan myös syyllisyyden, häpeän ja riittämättömyyden tunteista.

1. Kristus toi todellisen vapauden

Galatians 4:7–9 R19331938

7 Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta. 8 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole. 9 Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?

Tämä on yksi kristinuskon suurimmista vapauttavista totuuksista: **me emme ole enää orjia, vaan Jumalan lapsia**. Emme ole sidottuja menneisyyteen, syntiin tai suorittamisen pakkoon—Kristus on vapauttanut meidät näistä kahleista.

Maailmassa monet etsivät **hyväksyntää** ja **merkitystä**.

Ihminen ajattelee helposti, että hänen täytyy **ansaita** Jumalan rakkaus tai todistaa olevansa tarpeeksi hyvä.

Tästä syntyy väärinkäsitys Jumalasta:

nähdään Hänet ankarana tuomarina, joka odottaa täydellisyyttä ja rankaisee, jos epäonnistumme.

Mutta Raamattu kertoo aivan päinvastaisen sanoman:

**Jumala ei kutsu meitä orjuuteen, vaan perillisiksi**.

Hän ei halua meidän suorittavan, vaan **elävän vapaudessa Hänen rakkaudessaan**.

Kristus tuli, jotta saisimme **todellisen vapauden**—ei ainoastaan lain kahleista, vaan myös syyllisyydestä, pelosta ja epävarmuudesta.

Jeesuksen risti osoittaa,

että me **emme pysty pelastamaan itseämme**—siksi Kristus teki sen puolestamme.

Hän ei maksanut velkaamme, jotta me jatkaisimme pelon ja suorittamisen tiellä, vaan

jotta **voisimme elää todellisessa, luottavaisessa yhteydessä Jumalan kanssa**.

Tämän sanoman ymmärtäminen **muuttaa ihmisen**. Kun ihminen **kasvaa armossa**, hän alkaa nähdä **Jumalan rakkauden** todellisena, eikä enää elä velvollisuuden pakottamana. Hän ymmärtää, että **pelastus on lahja**—ei suoritus.

2. Syntinen nainen ja Jeesuksen armo

Luke 7:36–38 R19331938

36 Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. 37 Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta 38 ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.

Tässä kohtaamisessa on kolme henkilöä

- **Fariseus**, joka **tunsi lain** ja katsoi naista tuomitsevasti. Hän edusti uskonnollista järjestelmää, joka keskittyi sääntöihin ja ulkoiseen oikeamielisyyteen.

- **Nainen**, joka **oli syntinen**, mutta joka ei antanut ympäristön tuomion estää häntä tulemasta Jeesuksen luokse.

- **Jeesus**, joka **tiesi molempien sydämet** ja osoitti armoa, joka ylitti kaikki ihmisten odotukset.

kaksi vahvaa sanomaa:

**1. Jumalan armo ei ole ansaittava, vaan vastaanotettava**

Nainen ei tullut Jeesuksen luo siksi, että hänellä olisi ollut jotain annettavaa—hän ei tullut tekemään parannusta fariseusten sääntöjen mukaan. Hän tuli **kyynelin ja rakkaudella**, koska hän ymmärsi, että **Jeesuksen armo on ainoa, mitä hän tarvitsee**.

Fariseus puolestaan ajatteli, että armo ja hyväksyntä täytyy ansaita oikealla käytöksellä. Mutta Jeesus teki selväksi, että armo ei ole **suorittamisen** asia, vaan **rakkauden ja anteeksiannon** lahja.

**2. Vapautus syyllisyydestä johtaa todelliseen vapauteen**

Nainen **ei välittänyt fariseusten mielipiteistä**—hänen katseensa oli ainoastaan Jeesuksessa. Tämä on todellinen vapaus: kun ihminen ymmärtää **Jumalan rakkauden**, hän ei enää elä pelossa, häpeässä tai jatkuvassa epävarmuudessa siitä, riittääkö hän.

Maailmassa monet kantavat mukanaan syyllisyyttä ja pelkoa:

- "En ole tarpeeksi hyvä."

- "En lue Raamattua tarpeeksi."

- "Minun uskoni ei ole tarpeeksi vahva."

Mutta Jeesus ei katso ihmistä **suorittamisen**, vaan **sydämen** kautta. Hän kutsuu meitä **läheisyyteen**, ei etäisyyteen.

Kun ihminen kohtaa Jeesuksen **todellisen rakkauden**, hän voi pudottaa **syyllisyyden taakan** ja elää vapaudessa.

3. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa ihmistä

Raamatusta näemme, että Jumala on vihainen synnille, mutta Hän on hidas vihastumaan (Ps. 103:8).

Psalm 103:8–11 R19331938

8 Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. 9 Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. 10 Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan. 11 Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.

Monille on vaikea ymmärtää, että Jumala voi olla sekä **vanhurskas tuomari** että **rakkaudellinen Isä**.

Raamatussa nähdään esimerkkejä Jumalan vihasta—Israelin kansan epäuskosta, Moosekselle suuntautuneesta vihasta ja synnin aiheuttamasta surusta.

Mutta Raamattu kertoo myös, että **Jumala on hidas vihastumaan**

Jumala ei ole tuomionhaluinen tai arvaamaton, vaan

**oikeudenmukainen**. Hänen vihansa ei ole mielivaltaista raivoa, vaan **vanhurskasta vihaa syntiä kohtaan**. Hän **vihaa sitä, mikä erottaa meidät Hänestä**, mutta rakastaa ihmistä itsessään.

Kristuksessa tämä viesti huipentuu: **Jumala antoi Jeesuksen kantamaan meidän syntimme**, jotta emme enää olisi tuomion alla.

Jeesus ei tullut maailmaan tuomaan vihaa, vaan **armoa ja vapautta**.

Hänen ristinkuolemansa on todiste siitä, että **armo ylittää tuomion**

Jumala ei halua meidän jäävän synnin kahleisiin, vaan **löytävän vapauden Hänessä**.

Kun ihminen **ymmärtää Jumalan armon**, se **muuttaa häntä**. Hän ei enää elä syyllisyyden varjossa, vaan kasvaa **armossa ja rakkaudessa**.

Tämä muutos näkyy siinä, miten ihminen alkaa **kokea Jumalan läheisyyttä** ja **jakaa Hänen rakkauttaan** eteenpäin.

Palvelustehtävä perustuu **armon henkeen**—ei sääntöihin tai pakkoon, vaan **rakkauden varaan**.

Kun ihminen **elää armossa**, hän ei enää pelkää tuomiota, vaan **tuntee Jumalan hyväksynnän**.

4. Meidät kutsutaan olemaan armon sankareita

Maailma on täynnä ääniä, jotka kutsuvat meitä **muuttumaan, matkimaan ja seuraamaan**. Nuoret erityisesti etsivät **jotain todellista**, jotain, mikä ei ole pelkkää ulkokuorta tai uskonnollista suorittamista.

Romans 5:1–2 R19331938

1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, 2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.

Kun syntinen nainen tuli Jeesuksen luo fariseuksen talossa, hän **ei välittänyt muiden arvosteluista**. Hän **ei pyrkinyt täyttämään fariseusten odotuksia**, vaan hän **antoi sydämensä Jeesukselle**. Tämä on **todellinen aitous**—elämää Jumalan armon varassa, ei ihmisten vaatimusten mukaan.

Meillä on luonnollinen tarve **kuulua johonkin ja löytää sankareita**, joita seurata. Mutta Raamattu opettaa, että **meidän ei tarvitse kopioida ihmisiä**, vaan **meitä kutsutaan olemaan armon sankareita**. Ei siksi, että olisimme täydellisiä, vaan siksi, että **armo on muuttanut meidät**.

Kun ihminen **löytää todellisen uskon**, se ei ole enää ulkoista, vaan sisäistä. Se ei perustu **siihen, kuinka monta kertaa avaat Raamatun**, vaan siihen, **kuinka Kristus vaikuttaa sydämessäsi**. Tämä on vapaus, johon meidät on kutsuttu: **elää Jeesuksen kanssa ilman pelkoa**, rakkaudessa, rohkeudessa ja armossa.

Lopetus:

Kun katsomme ympärillemme, näemme maailman täynnä vaatimuksia, syytöksiä ja epävarmuutta. Monet kokevat, että heidän on jatkuvasti **todistettava kelpoisuutensa**—Jumalalle, ihmisille, jopa itselleen.

Mutta Raamattu kertoo toisenlaisen sanoman: **Jumala ei kutsu meitä orjuuteen, vaan vapauteen**. Hän ei katso meitä suoritusten kautta, vaan **rakkauden ja armon kautta**.

Kristuksessa **meillä on turvapaikka syytöksiä vastaan**. Meitä ei enää mitata maailman mittareilla, vaan **Jumalan rakkauden valossa**. Tämä totuus **vapauttaa meidät**, muuttaa sydämemme ja kutsuu meidät **elämään rohkeasti**.

Kun nainen tuli Jeesuksen luo fariseuksen talossa, hän ei pelännyt tuomitsevia katseita—hän **ei tullut syyllisyyden kanssa**, vaan **armoon turvaten**. Tämä on kutsu meillekin:

- **Elä vapaana syyllisyydestä.**

- **Älä pelkää ihmisten mielipiteitä.**

- **Luota Jumalan armoon ja rakkauteen.**

Kun astumme Jumalan armon varaan, **meistä tulee armon sankareita**. Meidän ei tarvitse **matkia muita**, vaan **elää Jeesuksen läheisyydessä** ja jakaa sitä eteenpäin.

Jumala kutsuu **sinut** vapauteen. **Hän tuntee sinut, rakastaa sinua ja kantaa sinua**. Tartu tähän armoon—**se muuttaa kaiken**.