Uskossa, mutta uupunut!

Haluan aloittaa kertomalla eräästä miehestä, jonka elämä on koskettanut monia – myös vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen.

Lähetyskurssilla p. Matti Tenkanen laittoi meidät lukemaan kirjan nimeltä Ambomaan Apostoli jossa Martti Rautanen, suomalainen lähetystyöntekijä, saapui Ambomaalle 1800-luvun lopulla. Hän oli nuori, innokas, täynnä näkyä mennä vieraaseen maahan tuntemattoman heimon keskelle.

Hän halusi tuoda evankeliumin kansalle, joka ei ollut koskaan kuullut Jeesuksesta. Hän rakensi kirkkoja, kouluja, käänsi Raamattua paikalliselle kielelle, kastoi ihmisiä, opetti, rukoili, palveli.

eli siis ihan normaalia lähetystyöntekijän elämää :-)

Mutta vuosien kuluessa jotakin tapahtui.

Hän alkoi kantaa vastuuta yksin.

Hän alkoi mitata omaa arvoaan sen mukaan, kuinka moni tuli uskoon, kuinka paljon hän sai aikaan.

Hän alkoi suorittaa.

Ja kun ihmiset, joihin hän oli luottanut – paikalliset työntekijät, lähetyskumppanit – alkoivat väsyä, epäonnistua tai jopa hylätä tehtävänsä, hän pettyi

Hän oli laittanut luottamuksensa ihmisiin, ja kun ihmiset eivät kantaneet, hän jäi yksin.

Vuonna 1903 tapahtui jotakin, mikä mursi hänen sisimpänsä: hänen vaimonsa Frieda kuoli Ambomaalla.

He olivat olleet yhdessä lähetystyössä lähes 30 vuotta, joka on ihmiselämässä melko pitkä aika.

Frieda oli hänen tukensa, kumppaninsa, rukouksen kantaja. Ja nyt hän oli poissa – kaukana kotimaasta, keskellä työtä, jota ei voinut keskeyttää.

Yhdessä kirjeessään Rautanen kirjoitti:

“Minä olen yksin. Työ on raskasta. Mutta Herra on uskollinen.”

Tuo lause pysäyttää ja laittaa miettimään uskon elämän tärkeimpiä prioriteetteja.

tuo lause ei ollut epäuskoa. Se ei ole kapinaa. Se on rehellinen tunnustus siitä, että hengellinen elämä voi joskus olla todella raskasta ja uuvuttavaa

Käymme joskus kierroksilla ja olemme äärimmäisen innokkaita Jumalan antamasta kustusta

Joskus taas olemme aivan totaalisen uupuneita ja väsyneitä.

Kaikista kohtaamistaan ongelmista huolimatta Rautanen ei koskaan luopunut uskosta. Hän jatkoi seurakunnan istutustyötä

Mutta hän oppi, että hengellinen kasvu ei lepää ihmisten varassa – vaan Jumalan varassa.

Ei suorittamalla, vaan lepäämällä. Ei pettymyksen kautta, vaan luottamuksen kautta.

1. Hengellinen kasvu tulee siis levosta ja kuuliaisuuden kautta.

Ennen kuin siirrymme seuraavaan raamatun paikkaan Jesajan lupauksesta lepoon ja luottamukseen , meidän on nähtävä, mitä tapahtui juuri ennen sitä. Jesaja 30:12–17 on kuin hengellisen uupumuksen kartta. Jumala sanoo kansalleen:

Isaiah 30:12–13 R19331938

Sentähden, näin sanoo Israelin Pyhä: Koska te halveksitte tätä sanaa ja luotatte väkivaltaan ja vääryyteen ja siihen turvaudutte, niin tämä synti on oleva kuin repeämä korkeassa muurissa, joka uhkaa sortua ja pullistuu; se särkyy äkkiä, yhtäkkiä.

Kansa oli hylännyt Jumalan sanan ja rakentanut turvansa omiin keinoihinsa – nopeisiin hevosiin, liittolaisiin, strategioihin. Mutta Jumala sanoo: tämä tie johtaa murtumiseen. Se on kuin halkeama muurissa, joka sortuu äkisti. Se ei kestä. Se ei kanna.

Jakeessa 17 Jumala kuvaa, kuinka kansa pakenee pelon vallassa, kunnes jäljelle jää vain yksinäinen viiri kukkulan laella – merkki siitä, että kaikki muu on hajonnut.

Tämä on kuva ihmisestä, joka on uskossa – mutta uupuu laittamalla luottamuksensa vääriin asioihin.

Hän on rakentanut hengellisen elämänsä suorittamisen, ihmisten varaan, omien ratkaisujen varaan. Ja kun ne pettävät, hän jää aivan yksin.

Mutta juuri tähän tilanteeseen Jumalalla on vastaus:

Isaiah 30:15 R19331938

Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet,

Tämä ei ole vain kaunis lause – se on Jumalan vastaus meille jokaiselle.

Kun kaikki muu elämässäsi murtuu, Jumala kutsuu takaisin: käänny, lepää, luota.

Hengellinen kasvu ei synny hengelisestä kilpailusta tai ponnistelusta, vaan levosta ja luottamuksesta Jumalaan.

Työelämässä tämä voi tarkoittaa, että emme anna stressin määrittää hengellistä tilaamme.

Jos olemme jo eläkkeellä se voi tarkoittaa, että löydämme uuden elämän rytmin – rukouksen, Sanan kautta – ilman mitään painetta olla "aktiivinen".

Jumala toimii meidän elämässä, kun annamme Hänelle tilaa

Tässä Jesajan kohdassa sanottiin että rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne, Mutta mitä tapahtuu, kun emme tartu tuohon kutsuun?

Toiset meistä vetäytyvät – passiivisuuteen. Ajattelemme, ettei meillä ole mitään annettavaa. Että hengellinen elämä kuuluu niille, joilla on enemmän aikaa, enemmän lahjoja, enemmän näkyä.

Toiset taas juoksevat – ylihengellisyyteen. Etsimme Jumalaa vain kokemuksista, tunnehuipuista, armolahjoista. Ajattelemme, että hengellinen elämä on totta vain silloin, kun se tuntuu voimakkaalta.

Mutta kumpikaan tie ei kanna. Passiivisuus kuihduttaa. Ylihengellisyys uuvuttaa. Jumala ei kutsu meitä ääripäihin – vaan keskelle.

Ja juuri tästä puhuu Daavid Psalmin 131:2:ssa:

Psalm 131:1–3 R19331938

Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti.

“Minä olen tyynnyttänyt ja hiljentänyt sieluni.”

Selitys: Daavid kuvaa hengellistä kypsyyttä: sielu ei enää vaadi suuria kokemuksia, vaan lepää Jumalan läsnäolossa.

Hän ei ole pettynyt, ei ylikierroksilla – vaan tasapainossa.

Tämä on tärkeä viesti niille, jotka ovat kokeneet karismaattisia huippuja – ja niille, jotka eivät ole.

Jumala ei vaadi meiltä tunne-elämyksiä, vaan sydämen hiljaisuutta.

Työssä tämä voi tarkoittaa, että olet valona työyhteisössä – ei tyrkyttäen, vaan olemalla avulias työkavereille ja ruokoilemalla heidän puolestaan. Herra nostaa esiin mahdollisuuksia välittää toivon sanomaa “olkaa aina valmiit vastaamaan niille jotka kysyy teillä olevan toivon perustusta”

Jos olen jo eläke iässä niin se voi tarkoittaa sitä, että olet rukouksen kantaja, hiljainen rakentaja, joka tukee seurakuntaa kokemuksellaan.

Jos taas olet teini-ikäinen Nuori tämä voi tarkoittaa, että ei tarvitse esittää mitään – riittää, että olet aito. Ei tarvitse mukautua vallalla oleviin trendeihin. TikTok nostaa esiin melko haitallisia trendejä ja haasteit joita sitten kokeillaan kaveriporukassa. Mikä olisi sellainen hyvä haaste joka voitaisiin tehdä Tik Tokkiin: Lue raamattu päivässä :-) moniko lähtisi mukaan ;.)

Jumala on läsnä – siellä, missä elämä tapahtuu.

Hän ei ole vain vuorella, vaan myös keittiössä, työpöydän ääressä, hiljaisessa rukouksessa

Uskon elämä olisi melko synkkää ilman seurakuntaa

Seurakunta – Kristuksen ruumis, jossa jokainen osa on tärkeä

Efesolaiskirjeen teema Efesolaiskirjeen neljäs luku käsittelee seurakunnan ykseyttä ja kypsymistä Kristuksessa.

Paavali puhuu armolahjoista, palvelutehtävistä ja siitä, miten ne rakentavat Kristuksen ruumista.

Jakeet 15–16 ovat tämän ajatuksen huipentuma: ne kuvaavat, miten seurakunta kasvaa terveesti, kun jokainen osa toimii rakkaudessa ja totuudessa.

Ephesians 4:15–16 R19331938

vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Keskeiset termit

“Puhuen totuutta rakkaudessa” (aletheuontes en agapē) Tämä ei tarkoita vain rehellisyyttä, vaan totuuden julistamista Kristuksessa – Sanan mukaisesti – rakkauden hengessä. Se on vastakohta hengelliselle ylilyönnille tai tuomitsemiselle.

“Kasvamme kaikin tavoin Häneen” Kasvu ei ole vain tiedollista tai hengellistä – se on kokonaisvaltaista. Seurakunta kasvaa Kristuksen kaltaisuuteen, ei vain yksilöinä, vaan yhteisönä.

“Kristus, joka on pää” Kristus ei ole vain esikuva – Hän on elävä johtaja. Hän ohjaa ruumista, antaa sille elämän ja suunnan. Tämä torjuu sekä passiivisuuden (ilman johtoa) että ylihengellisyyden (ilman kuuliaisuutta).

“Koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen” Tässä käytetään ruumistaa sanaa ecclesia – ei vain joukko yksilöitä, vaan hengellinen organismi. Yhteys ei ole valinnainen, vaan olennainen osa hengellistä kasvua.

“Jänteiden avulla” Kreikan sana haphē taas viittaa sidoksiin, jotka pitävät ruumiin koossa. Seurakunnassa nämä sidokset voivat olla rakkaus, palvelu, yhteinen usko – ne, jotka yhdistävät meitä Kristuksessa.

“Rakentuu rakkaudessa sen voiman mukaan, mikä kullakin osalla on” Jokaisella jäsenellä on oma roolinsa. Ei tarvitse olla näkyvä tai äänekäs – riittää, että toimii omalla paikallaan. Tämä on hengellisen tasapainon ydin.

Selitys: Tämä jae todellakin on seurakuntaopin ytimessä. Seurakunta ei ole kokoelma yksilöitä, vaan hengellinen ruumis, jossa jokaisella on oma tehtävänsä. Kristus on pää – Hän ohjaa, yhdistää ja kasvattaa.

Seurakunnassa Jokainen jäsen – nuori, vanha, karismaattinen, hiljainen – on tärkeä.

🙏 Lopuksi:

Tänään Jumala kutsuu meitä palaamaan hengelliseen tasapainoon. Ei ylihengellisyyteen tai suorittamiseen, ei passiivisuuteen – vaan siihen, missä Sana ja Henki kohtaavat. Siihen, missä armo ja totuus kulkevat yhdessä.

Rukoillaan yhdessä:

“Herra, anna minulle levollinen sydän. Auta minua kasvamaan – ei kiireessä, ei pysähtyneenä, vaan sinun johdatuksessasi. Tee minusta osa ruumistasi, joka rakentuu rakkaudessa.”

Ja kun lähden täältä tänään, muista: Sinun ei tarvitse olla täydellinen. Sinun ei tarvitse olla äänekäs. Sinun tarvitsee vain olla avoin – ja Jumala tekee loput.

Aamen.